Siitä on jo aikaa kun olen Fastin blogia Joten tätä tulee tästä lähtien säännöllisesti päivitettyä :) Tästä kaikki innostus lähti: halusin lähteä mukaan kilpailemaan. Muistan kun näin Body lehden lehtihyllyllä ja siinä oli fitnessmalli Yasemin Ourama joka voitti kyseisen kisan. Olin valmistautunut myös lähtemään mukaan kilpailuun, mutta kilpailuun tulikin paljon muutoksia. Kilpailu saikin aivan erilaisen ilmeen sen jälkeen,joten jäätin haavet sikseen. Odotinkin että koska suomeen tulisi bikini fitness kilpailu ja niinhän se tuli 2011. Ny tässä pari vuotta ihmeteltyäni halusin lähteä mukaan kilpailuun ja katsoa mihin tästä kropasta on.
2012 syksyllä etsin valmentajaa ja otin yhteyttä Bullfarmiin ja laitoin Lisbeth Hälikälle viestiä. Nyt olen syksystä asti treenannut kohti bikini fitness kisoja. Ensin suunnitelmissa oli osallistua jo kevään 2013 kilpailuihin, mutta nyt on paino tippunut liikaa joten muutoksia tuli että osallistun syksyn 2013 kisoihin. Sehän sopii hyvin sillä karsinnatkin järjestetään turussa ;) mm. treeni ohjelmaan ja ruokavalioon tuli muutoksia..enemmän ruokaa nam :P
Viikot menee nopeasti töissä ja salilla. Ja tällä hetkellä olen päättänyt keskittyä itseeni sekä rakkaus pakkaukseen (poikaani). Selvästi moni ei kestä sitä että pärjään omillani ja minulla on tarkat tavoitteet sekä unelmat :D joten parempi olla yksin :D tai sit ne kaikki surkimukset on vaan mun kohdalle osunut ;D
Välillä on ihana käydä viikonloppuisin tuulettumassa siskoni kanssa, sillä molemmat rakastaa tanssimista yli kaiken <3 Vesi linjalla molemmat on mutta ei se ikinä menoa haittaa!!
Nyt täytyy mennä kattelemaan telkkua ja lököilee :) pian taas lisää ;) Tän vartalon jos sais :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti